25. elokuuta 2011

Liivi Puro Batikista



KyJy nro 17 valmistui ja on järjestyksessä neljäs valmistunut. Aloitettuja töitä on siis vielä 20 odottamassa!  Tämä liivi on ruotsalaisen Kreativ Stickning lehden kesänumerosta.
Valitsin langaksi marketin alekorista löytämäni Puro Batikin, joka on 100% akryylia. Lanka näytti kivan väriseltä, enkä tullut ajatelleeksi, miten langan raidoitus vaikuttaisi tässä mallissa, joka neulottiin kaksinkertaisella langalla.



 Takakappaleesta tuli hyvännäköinen, kun sain lankojen värinvaihdot osumaan kohdalleen.
Mutta etukappaleissa raidoituksen kanssa tulikin ongelmia. Kokeilin ensin samalla tavalla kuin takakappaleessa, mutta raidoista tuli leveitä eikä se näyttänyt hyvältä. Lopulta annoin värien sekoittua vapaasti ja lopputulos  näyttää meleeratulta. Harmittaa etten sittenkin valinnut yksiväristä puuvillalankaa. Napit puuttuvat vielä. Yksi violetti nappi minulla oli, ja  yritän löytää samantapaiset, kunhan pääsen nappikauppaan.

Ollaan menossa Turkuun lauantaina. Toivottavasti löydän napit sieltä. Jos nyt pääsen lähtemään yleensä ollenkaan; kurkku on kipeä ja kuumalla viinimarjamehulla yritän voittaa pienen flunssan alun.
Luvassa on lämmin elokuun viimeinen viikonloppu, toivottavasti! 


2 kommenttia:

  1. Tässä batikin sävyssä on kivat värit eikä mielestäni haittaa, että ei tule ihan symmetristä..

    VastaaPoista
  2. En näköjään osaa enää lakeakaan! Tämähän on jo viides valmistunut :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!