18. marraskuuta 2013

Tuulen suojaan!

Ostin Taito-keskuksesta tarvikepaketin koukuttuja kintaita varten. Pakkaus sisälsi SandnesGarnin Easyä ja Smarttia sekä tietysti ohjeen. Olisin halunnut vähän iloisempia värejä, mutta vaihtoehdot olivat vähissä. Kaksipäinen virkkuukoukku piti myös hankkia. Lankapaketti maksoi 15 euroa.
 
Koukkuaminen oli minulle aivan uusi tekniikka, ja se olikin aika helppoa ja nopeaa.
Kavennuksista ja lisäämisistä ei tosin tullut oikein hyvää jälkeä, kun ohuempi Smart jäi rumasti näkyviin. Tässä mallissa tehtiin peukalokiila silmukoita lisäämällä, mutta siitäkin olen nähnyt toisenlaisia muunnoksia. Esim. Paula-Kristiinan blogissa on kauniita koukuttuja lapasia,
 
 
 
 

Leikin taas kuvankäsittelyohjelmalla ja muutin taustan säätöjä. Alempi on alkuperäinen kuva ja ylemmässä olen muuttanut taustan värikylläisyyttä.  
Kummasta pidät enemmän?


 

 Sain myös valmiiksi nämä kädenlämmittimet, jotka on tehty smc Extra Merinosta.  Linkki ohjeeseen klikkaamalla tästä. . Lyhensin resorin pituutta n. 20 kerroksella, mutta silti nämä riittävät pitkälle hihansuun sisälle tai resorin voi taittaa kaksinkerroin.
 
Tässäkin olen käsitellyt vasemman puoleista kuvaa, mutta muutos ei näytä niin suurelta.
(lisäsin maskin, säädin kuvan mustavalkoiseksi, sitten poistin mustavalkomuunnosta neuleen ja sulkien päältä maalaamalla sivellin-työkalulla)
 
 
 
Silmukoiden päättely tehtiin nurjalta puolelta eli päättelykerros aloitetaan vastakkaiseen suuntaan neulomalla ensin 1 n, sitten 2 n takareunoistaan yhteen ja edellinen silmukkka vedetään kavennuksen yli. Reunasta tuli tosi siisti ja sopivan kireä.
 
 

                    Eino-myrsky riepotteli eilen kuvausrekvisiittani, kun tuuli vei huivin mennessään, mutta onneksi se tarttui karviasipensaaseen eikä kadonnut taivaan tuuliin!


 
Toivottavasti selvisitte myrskystä yhtä vähällä!
 
Hyvää päivänjatkoa! t. Rentukka

7 kommenttia:

  1. Nuo koukutut lapaset näyttävät tosi lämpimiltä,mie tykkään tuosta ylemmästä pohjasta, sopii hyvin lapasten väriin.
    kauniit on myöskin lämmittimet ja huivi saa kunnon kyytiä, hyvä ettei kokonaan karannut.

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat molemmat:)
    Meitä ei pahemmin Eino myrsky säikytellyt, mitä nyt hieman oksia kieputteli.

    VastaaPoista
  3. Koukkuamista on tullut harjoiteltu joskua 50 vuotta sitten, joten olisi varmaan syytä virkistää muistia, sillä koukutut kapaset ovat kyllä kivan näköiset. Nuo keltaiset kämmekkäät ovatkin sitten tosi kauniit, ärikin niin piristävä ♥
    Eino riehuikin meillä oikein kunnolla. Puita kaatui ja roskakatoksia lenteli. Sähköt on poikki vieläkin puolelta kylää, lämmitys ei pelaa eikä vesi juokse hanasta. Onneksi tuommoiset Einot eivät kovin usein tule vieraisille :)

    VastaaPoista
  4. Ihania käsitöitä....nuo kädenlämmittimet on just mun juttu...maailman ihanimmat pikkukylmällä ja silti jää sormille mahdollisuus esim. kameran käyttöön.
    Ovat tosi kauniit...varo vaan etten nappaa mukaani ;)

    VastaaPoista
  5. Kivoja kuvankäsittelyitä, joita pidän kummassakin vaihtoehdossa parhaimmalta.
    Kämmekkäät on sitten kauniit!!!
    Ja jännä kavennustapa, joten kiitos kovasti ohjelinkistä.

    VastaaPoista
  6. Paulan koukutut työt olen nähnyt livenä ja hienoja olivat! Odotan sitä innostusta... ;)

    VastaaPoista
  7. Upeat kämmekkäät ja mikä ihana väri!
    Otinpa ohjeen heti talteen niin pääsevät puikot töihin.

    Sny syksy 2013

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!