29. tammikuuta 2014

Puuterin pehmeää lunta ja lankaa

Tänään sataa ihanaa pehmeää puuterilunta ja Karvakuono on päässyt työntämään nokkansa oikein syvälle lumeen metsästäessään hyviä tuoksuja. 


Karvakuono kävi eilen trimmissä, mutta turkki jätettiin pakkasten takia vähän pitemmäksi.
Sohva houkuttelee kovilla pakkasilla terhakkaa terrieriämme lenkkipolkuja enemmän jo nyt.


Vaikka tassuista lähti liika karva, silti anturoiden väliin tarttui lumipalloja, joita piti vähän väliä nuolla pois. 


 Koiran villapaidan ohje Koiramme lehdestä. Lanka 7 veikkaa.


Puuterimaisen pehmeää on myös teeteen Cocoa lenkkialpakka, josta neuloin työkaverilleni syntymäpäivälahjan. Ohje on peräisin Kotivinkistä. Olen leikannut sen lehdestä, enkä enää saanut selville, mistä numerosta ohje löytyi. Jos joku kiinnostuu, voin kopioida ohjeen ja lähettää sähköpostitse.



Bolero neulotaan ainaoikein neuleena takakappaleen helmasta ylöspäin samalla silmukoita lisäten.



Sivusaumat voi ommella yhteen hihoiksi. 




Koskaan ei ole liian myöhäistä- blogi lähtee nyt pienelle tauolle, koska todennäköisesti käsityörintamalla ei tule paljoa tapahtumaan, sillä  aion keksittyä muihin asioihin vaihteeksi.

Valokuvablogiani aion sen sijaan pitää hengissä, 
joten nähdään siellä:



5 kommenttia:

  1. hei mie tahtoisin tuon boleron ohjeen mehtaemanta(at)luukku.com oliko minkälainen langan menekki tässä?

    ja hei..inspiroivaa bloggaustaukoa :)

    VastaaPoista
  2. Voi sentään, loman pidät, onhan se mukavaa ja saa uusia tuulia haistella. Laita kuitenkin karvakuonon kuvia myöskin, kun miul on vanharouva aussi, mie nii tykkään katella siun tomeran terrierin kuvia.
    Mukavaa lomaa, kuullaan ja katsellaan tuonnempana.
    Terveisin:
    Tuomontuvan Anni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti laitan kuvia karvakuonosta, Palataan asiaan taas myöhemmin!

      Poista
  3. Pidähän rauhassa taukoa, mutta palaile pian.
    Tammikuu oli taukokuu minulla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!