25. toukokuuta 2015

Remontin keskellä





Meillä eletään remontin keskellä. Remontti alkoi sisältä, mutta nyt kun vihdoin sää lämpeni, siirryttiin talon ulkopuolelle. Seiniin on tarkoitus tulla lisäeristettä, mutta ensin jouduttiin purkutöihin.
Tiilikasa odottaa lastausta ystävän pihalle ja tulee uusiokäyttöön pengyrryksen muuraukseen. 
Sillä välin kasa sai toimia sukkieni kuvausalustana.



Nämä ensimmäiset ovat Meeri-sukat Novitan Nalle Taikasta. Meeri-sukkien ohjeen sain Ullasta (klik,klik) Nämä ovat vielä prässäämättä eikä kuvio näy hyvin, mutta on tosi kaunis malli. Jonkin verran samantyyliset kuin vanhat tuttavani Olgat. Lankaa kului 70 g.


Mittatilauspolvarien ohjeen löytää myös  Ullasta 01/10
Hot Socks - lanka on ostettu Hyvinkäältä AnnLisArten alekorista, mutta Karvakuono repi vyötteen, niin etten pystynyt lukemaan siitä tarkempaa selostetta. Lanka on ohutta, joten 2,5 mm puikoit tuntuivat sopivilta.
Lankaa kului 90 g.


                     
Nallen raitalangasta neulomani sukat ovatkin sitten ihan perusmallia.
Yhteensä näihin sukkiin kului lankaa 230 g, joten toivottoman hitaasti minun lankalaihikseni edistyy!


Narsissipenkissä kukkii nyt toinenkin, valkoinen lajike. Olen yllättynyt, miten pitkään nuo keltaiset narsissit ovat jo kukkineet. Tulppaanit ovat juuri aukeamassa. Niistä kuvia sitten toiste.




Työkaverini sanoi tänään, että nyt on vuoden paras viikko, ja tottahan se on.
Luonto on parhaimmillaan ja kesä vasta edessäpäin.
Nautitaan ystävät tästä ihanasta ajasta!
t. Rentukka 

2 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia ja kukkia:) Kyllä nyt on ehdottomasti vuoden parasta aikaa!

    VastaaPoista
  2. Oi, meillä alkaa viides kesäremontti vajaan viikon päästä ja kestää kuukauden... Joten ymmärrän niin siun tunteen. =) Söpöjä sukkia. =) Miekin vein turvaan muutaman kerän villalankaa ja puikkoja, että voin sitten jollain rempanvapaahetkenä neuloa piristyksekseni. =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!